Valitse paikkakunta

27.03.2020
Tuusula | Krapin Paja
Kyösti Mäkimattila lähtee maaliskuussa intiimille Valoina toisillemme -konserttikiertueelle.
27.03.2020
Tuusula | Krapin Paja
Viimeisimmässä Tähdet, tähdet -ohjelmassa komealla tulkinnallaan ja karismaattisella olemuksellaan hurmannut Kyösti Mäkimattila lähtee maaliskuussa intiimille Valoina toisillemme -konserttikiertueelle
02.04.2020
Tuusula | Krapin Paja
Maj Karmasta ja Ihmiset-yhtyeestään tuttu Herra Ylppö juhlistaa uuden bändinsä esikoislevyn ilmestymistä suuntaamalla mittavalle Suomen-kiertueelle.
03.04.2020
Tuusula | Krapin Paja
Martti Servo & Napander on yksi Suomen omalaatuisimmista kevyen musiikin yhtyeistä.
04.04.2020
Tuusula | Krapin Paja
Kohta sataa kun Pete villitsee Pajalla!
20.03.2020
Tuusula | Krapin Paja
Uniklubi nousi suuren yleisön tietoisuuteen ihastuttaneella ja vihastuttaneella kesän 2004 hitillään Rakkautta ja piikkilankaa.
18.03.2020
Tuusula | Krapin Paja
Anssi Kela on 30-vuotisen uransa aikana tehnyt niin paljon hittejä, että pelkästään niistä voisi muodostaa yli tunnin mittaisen keikan.
09.04.2020
Tuusula | Krapin Paja
Laura Närheltä on vihdoin saatu odotettua uutta musiikkia ja nyt hän esiintyy Pajalla.
13.03.2020
Tuusula | Krapin Paja
Maustetytöt on suomenkielinen kahden siskoksen popyhtye. Yhtyeen soundin perustana ovat melodiset, kekseliäät popkappaleet, jotka jäävät soimaan päässä.
12.03.2020
Tuusula | Krapin Paja
Suomen merkittävin jazz-pianisti ja -säveltäjä Iiro Rantala luotsasi lähes 20 vuotta Trio Töykeät -yhtyettä, kunnes loi lukuisten projektiensa ohessa myös kansainvälisesti menestyksekkään soolouran.
16.04.2020
Tuusula | Krapin Paja
Erin kiertää Suomea keväällä koko bändin voimalla!
16.04.2020
Tuusula | Krapin Paja
Erin nousee jälleen kerran Pajan lavalle.
17.04.2020
Tuusula | Krapin Paja
Maamme arvostetuimpiin esiintyjiin lukeutuva Aili Ikonen on monipuolinen laulaja ja lauluntekija, joka julkaisi toisen sooloalbuminsa Piirra minut vuonna 2017.
07.03.2020
Tuusula | Krapin Paja
Hurriganesin alkuperäisjäsen Ile Kallio ja joutsenolainen Black Devils -yhtye tekevät maaliskuussa sarjan Hurriganes-erikoiskeikkoja.
06.03.2020
Tuusula | Krapin Paja
PK Keränen ja Valtteri Pöyhönen perustivat duon, jonka skaala ulottuu herkästä räjähtävään. Laulaja, kitaristi ja lauluntekijä PK Keränen tunnetaan 22-Pistepirkon riveistä.
22.04.2020
Tuusula | Krapin Paja
Samuli Edelmann tekee keväällä 2020 viisi tunnelmallista klubi-iltaa yhdessä luottopianistinsa Matti Paatelman kanssa.
22.04.2020
Tuusula | Krapin Paja
26.02.2020
Tuusula | Krapin Paja
Uusintakeikka Krapin Pajalla!
21.02.2020
Tuusula | Krapin Paja
Kalevauva on Aapo Niinisen ja Kimmo Nummisen muodostama nykypäivän folkpop-duo, jonka sanoitukset on kerätty suoraan kansan suusta, internetin keskustelupalstoilta.
20.02.2020
Tuusula | Krapin Paja
Maija Vilkkumaa on kiistatta aikamme menestyneimpiä artisteja.
14.02.2020
Tuusula | Krapin Paja
Pimeys esiintyy ystävänpäivänä Pajan klubilla.
13.12.2019
Tuusula | Tuusulan kirkko
Showkuoro Aventurin joulukonsertti.
27.11.2019
Tuusula | Tuusulan kirkko
Antti Railion jouluinen Täällä Pohjantähden alla -kirkkokonsertti Tuusulan kirkossa 27.11.
17.11.2019
Keitele | Nilakan yhtenäiskoulu, Suvanto
Jouluinen kuorokonsertti: Melodies-kuoro sekä Scarlett-yhtye
12.11.2019
Tuusula | Krapin Paja
Tervetuloa kuulemaan Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston oppilasbändien huikeaa meininkiä! Vapaa pääsy.

Sivut